Kinkkulautojen maihinnousu

Julkaistu: 06.06. klo 17:17

2



Bänkillä

Jouko Makkosella on kunnia olla ensimmäisen bränikän Hamboardin omistaja Suomessa.

Lonkkariaiheista ConcreteWave -lehteä seuranneet tietävät, ettei nyt ole kyse lankkupihveistä tai palvikinkuista. Kalifornian Huntington Beachilla majaileva Hamborgin veljeskatras ja heidän neuvokas isänsä ponnistavat maailmalle melko ainutlaatuisella ponnahduslaudalla, nimittäin longboard-surffilaudan kokoisilla Hamboards-skeittilaudoilla. Kyyninen Suomi-skeittaaja parahtaa: “taasko näitä surffi-ripoffeja?!” Ruhje selvittää, tappaako märkäpuku ilon asfalttisurffauksesta.

Havaitsin Hietsussa makoillessani horisontissa jotain tavallisuudesta poikkeavaa, nimittäin juuri tuollaisen eeppisen ilmestyksen. Koska Suomessa en ole edes kuvissa nähnyt ainuttakaan – oletan että kyseessä on ensimmäinen Suomeen tuotu yksilö – yhytin lautaa kanniskelleen henkilön, joka esittäytyi Kemppaisen Miikaksi, ja sovimme sessarit. Löysin Kemppaisen uudemman kerran Eläintarhan parkin snakerunilta, ja pienen hetken jälkeen siirryimme Stadikan mäkeen, jossa pääsin itsekin lautaa kokeilemaan.

Tuliaisia skeittauksen Mekasta

Ameriikan kalareissu kannatti!

Ameriikan kalareissu kannatti. Miika Kemppainen (oik.) toi ystävälleen Jouko Makkoselle tuliaisiksi ison kalan. Oman lautansa hän ajoi sisään jo Kaliforniassa.

Kemppainen kertoo, että hänen vanhin veljensä Sami opiskeli viime talvena Hamborgin veljeksistä vanhimman, Gusin, kanssa Bethel School of Ministryssä Pohjois-Kalifornian Reddingissä. “Olin nyt
toukokuussa Samin ja hänen vaimonsa Saaran luona tutustumassa kouluun ja lomailemassa pitkin länsirannikkoa. Reddingissä tutustuin Gusin kautta myös Peter Hamborgiin“, Miika selventää. “Laudat maalataan käsin, ja välissä ne käytetään paistumassa uunissa, jonka ansiosta lautoihin saadaan ainutlaatuinen grippi”, hän jatkaa. Laudan grippi poikkeaa tavallisesta siinä, ettei siinä ole lainkaan rakeita, vaan se on täysin tasainen ja enemmänkin hieman tahmea. “Tällä on siistiä skeitata paljain jaloin pitkin katuja”, Kemppainen hehkuttaa.

Hän on tuonut Suomeen kaksi Hamboard Fishiä – toisen itselleen, toisen ystävälleen. Kyseessä onfirman uusin keksintö heti pellavapäisten pikkunaskalien markkinoinnillisen hyödyntämisen jälkeen. Fish on perinteisestä mallista poiketen vähän vähemmän pitkiä mutta sitäkin leveämpiä. Klassinen versio on 6’8″ eli 203 cm pitkä siinä missä Fish on “vain” 4’7″ / 140cm pitkä ja käsittämättömät 17″ / 43 cm leveä.

Enemmänkin kuin yhden hitin ihme?

Cutback & high five

Cutback & high five. Kalalauta elementissään.

Kun laudan päälle astuu ensimmäistä kertaa, tulee mieleen rauskun selkään hyppääminen, eivätkä Originalin jousikuormitteiset trukit yhdistettynä 90 millimetrin Flywheelseihin juuri auta kuumotukseen. Trukit palauttavat laudan keskelle, mutta myös kippaavat helposti, ja alkuun iskee jo kauhu siitä, että renkaat haukkaavat lautaan. Viiden sentin vaneriset korotuspalat yhdistettynä sentin syvyisiin rengaskaivoihin sekä huolelliseen suunnitteluun pitävät kuitenkin huolen siitä, ettei tätä pahamaineista wheelbiteä pääse syntymään missään tilanteessa. Lisäksi ultrakääntyvät trukit mahdollistavat kääntymisen miltei paikallaan. Hyvin nopeasti tulee kuitenkin tunne siitä, että kyseessä on yhden hitin ihme, joka on suunniteltu ainoastaan kruisausta ja suffifiilistelyä varten.

Noin vartin tuntumanoton jälkeen laudasta rupeaa löytymään kuitenkin uusia puolia samaa tahtia kun luottamus trukkisysteemiin kasvaa: vaikka lauta vaappuukin holtittoman oloisesti puolelta toiselle, wheelbiten riskin loistaessa poissaolollaan rohkenen kokeilla itsekin cutbackeja, pumppausta ja muita manöövereitä. Lopulta pumppaus ja cutback yhdistyvät nautinnolliseksi revittelyksi, ja myös cross steppaus -askelet löytyvät. Olennaista on luottaa siihen, että vaikka trukit keikkavatkin laudan jyrkkään kulmaan, skeittaus jatkuu normaaliin malliin.

Surffauksen korvaaja?

Koko longboard-skeittauksen lyhyen historian ajan mitä moninaisemmat yritykset ovat yrittäneet patenttiratkaisuillaan tuoda skeittausta ja surffausta lähemmäs toisiaan – vaihtelevalla menestyksellä. Koska en ole lainelautailua kokeillut, en osaa tarkalleen verrata näiden kahden tuntumaa, mutta sanomattakin lienee selvää, että vaikka millainen simulaattori saataisiin rakennettua, kyseessä on aina korvike. Siksi oleellisempaa onkin kysyä, tuoko keksintö jotain uutta skeittaukseen – unohdetaan se surffaus hetkeksi.

Ei Fisu ole täysin hyödytön kaaressakaan!

Miika osoittaa, että kala viihtyy kaaressakin.

Varmuudella voidaan sanoa, että Hamboards Fish yhdistettynä Originalin jousikuormitteisiin trukkeihin on täysin omanlaisensa kokemus. Laudalla skeitanneena en enää lainkaan ihmettele, miksi Exxon Valdez aikoinaan aiheutti kapteenilleen haasteita – etenkin kun tämä oli humalassa. Valtamerilaivan ulkonäkö ja olemus yhdistettynä herkkiin jousitrukkeihin on hämmentävä, mutta juuri tuosta ristiriidasta syntyy laudan kiehtovuus. Moniko tankkeri nimittäin kääntyy paikallaan, ja vielä tyylillä? Cutbackit, pumppaus ja steppailu on valettu laudan sieluun, ja monet tunnit saa kulumaan laudan muita ominaisuuksia kartoittaessa.

Selvää kuitenkin on, ettei kyseessä ole mikään yleislauta. Kiloja painava ja möhkälemäinen kapistus on tuskallista pysäyttää, nostaa kantoon tai saada katukivetyksen päälle. Kyseessä on jo lähtökohdiltaan nautiskeluun tarkoitettu lauta – kukaan tuskin väittääkään, että lauta sopisi kaupassa käyntiin. Jousitrukit sopivat tiettyihin tarkoituksiin, mutta niiden tuntuma on melko yksiuloitteinen. Ne on suunniteltu jyrkkiä käännöksiä silmällä pitäen; vakautta niiltä on turha odottaa.

Surffituntuman arvioinnin ja muun kriittisen tarkastelun unohtaminen on parasta, mitä laudalla voi tehdä. Parhaimmillaan lauta on loivassa alamäessä, bänkillä tai parkkipaikalla. Cutbackit, pystyslaidit, cross-stepping ja yleinen fiilistely vaikka paljain jaloin avautuvat ihan eri tavalla kun tonttia on niin pituus- kuin leveyssuunnassakin. Itse en roikaletta lähtisi jenkeistä asti tilaamaan, mutta jos sellainen tulee kaupungilla vastaan, suosittelen kokeilemaan!

-timo

Jos kiinnostuit aiheesta, lisätietoja voit kysellä osoitteesta miika@godspeed.fi. Miika järjestää Hamboards-yhteisostoja, joiden avulla rahtikulut voidaan jakaa tilaajien kesken.

Jaa ja nauti:
  • Print
  • Digg
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • email
  • Live
  • MySpace
  • Netvibes
  • PDF
  • RSS
  • StumbleUpon
  • Twitter