Nuorukainen kuoli tutussa mäessä

Julkaistu: 27.09. klo 23:23

1


Iltapäivällä, syyskuun 20. päivänä 21-vuotias Ruotsin lonkkariskenessä tunnettu Oskar “Roofy” Sahlin Liliekvist laski loivahkoa mäkeä ilman kypärää. Yllättävien speedwobblejen seurauksena hän kaatui ja löi pahasti päänsä. Paikalle sattunut kirurgi sai pidettyä hänet tekohengityksen avulla elossa, mutta noin vuorokautta myöhemmin hän kuoli sairaalassa saamiinsa vammoihin.

Oskar “Roofy” Sahlin Liliekvist tunnettiin ruotsalaisessa lonkkariyhteisössä paitsi taitavana laskijana, myös longboard.eu -kaupan asiakaspalveluhenkilönä. Eräiden tietojen mukaan hän oli juuri matkalla hakemassa pientä tytärtään, ja käytti kulunutta lempilautaansa, joka oli kaupan edustajien mukaan todettu kuluneeksi ja pehmenneeksi. Kyseessä ei siis ollut mikään erityinen riskinotto, vaan Liliekvist käytti lautaansa puhtaasti kulkuvälineenä.

Asiasta lisää longboard.eu:n keskustelufoorumilla, Västerviks Tidning -lehden verkkosivuilla sekä kallio.org-foorumilla.

Ruhjeen toimitus esittää surunvalittelunsa ja haluaa muistuttaa kypärän käyttämisen tärkeydestä, myös kisojen ulkopuolella.

RIP RoofyO.

Toimitus

Jaa ja nauti:
  • Print
  • Digg
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • email
  • Live
  • MySpace
  • Netvibes
  • PDF
  • RSS
  • StumbleUpon
  • Twitter