Suomen lonkkariskene on kasvanut viimeisten vuosien aikana suhteellisen nopeaa vauhtia. Lautojakin täällä pohjolassa on alettu vuolla, vaikkei bambua kasvakaan muualla kuin Ikean kuvastoissa. Ensi keväänä markkinoille on tulossa uusi yrittäjä Lahdesta. Ruhje kävi kyselemässä tarkemmin Muotoilupaja Vanha Koulun perustaja Jani Välimäeltä, että mistä on kyse.
Kerro projektin taustoista, mikä johti oman laudan tekemiseen ja yrityksen perustamiseen?
“Ensikosketuksen lonkkarointiin sain opiskellessani Lahden Käsi- ja Taideteollisuusoppilaitoksessa vuonna 2001. Törmäsin metallipajalla tyyppiin, joka väsäsi koululla itselleen lonkkaridekin. Itselläni oli ollut kasarimallin lauta joskus 90-alussa ja kokeiltuani lonkkaria ero rullaavuudessa ja kääntyvyydessä oli tietty aika huima. Siitä innostus pikkuhiljaa kasvoi ja muutaman kuukauden päästä olin väsäämässä omaa lautaa.
Kaverini käytti betonimuottia laminointiin ja se tuntui aika pätevältä lujuutensa vuoksi. Veistin lastulevystä muotin varsinaiselle muotille ja valoin siihen puoli säkillistä betonia. Ensimmäisen puoliskon kuivuttua levitin muovikelmua väliin ja valoin toisen puoliskon. Rakensin muotin ympärille puristuskehikon ja ostin kaksi hallitunkkia itse puristukseen.
Muuten muotti onnistui oikein hyvin, mutta suunnittelussa olin ollut vähän liian optimistinen kaksoiskaarevien muotojen onnistumisessa ja niin joko laudan reunat olivat aina rypyssä tai keskikohta oli revennyt. Puu taipuu muttei juurikaan veny, se tuli opittua. Sillä muotilla ei tullut yhtään kunnon lautaa ja siellä se parhaillaan kasvaakin sammalta porukoiden takapihalla.
Tässä välissä kyllästyin väsäilyyn ja marssin kerralla Viiskulman lonkkarikauppaan ja ostin Sector 9:n Cloud Ninen kompliittina. Se oli oikein hyvä lauta, varsinkin kun myöhemmin hankin vielä isommat ja pehmeämmät pyörät siihen. Sillä tuli rullailtua paljon ja vieläkin se on toisinaan käytössä.
Oma väsäily alkoi kuitenkin taas kiinnostaa opiskellessani tuotemuotoilua Kymenlaakson Ammattikorkeakoulussa 2005. Siellä muotopuristekurssilla tein uuden muotin entisistä virheistä oppineena ja tällä kertaa laudoista alkoi tulla ihan oikean lonkkarin tuntuisia. Moni siellä oli laudoista kiinnostunut ja kavereille ehdinkin koulun ohessa puristella aika läjän dekkejä. Lonkkarointi tuntuu olevan tällä hetkellä kovassa huudossa ja miksei se myös säilyisi, koska neppilautailukin näyttää tulleen jäädäkseen.
Oman yrityksen perustaminen minulla oli mielessä jo ennen ammattikorkeaan menoa. Juuri äskettäin perustamani yrityksen nimi on Muotoilupaja Vanha Koulu ja sen toimialana on muotoilupalvelut, tilaustyöt (puu/metalli) sekä omien tuotteiden suunnittelu/valmistus. Lonkenstein-lautamerkki on siis yksi omista tuotteista. Vielä on auki mitä kaikkea Lonkenstein tulee pitämään sisällään, mutta tarkoitus on liittää siihen ainakin mm. t-paitoja ja huppareita.”
Minkä tyyppistä lautaa on tulossa?
“Valmistan siis laudat itse omalla pajallani. Kuitenkin muotteja on tarkoitus valmistaa niin monta, että laminointia voidaan tehdä sarjatyömäisesti katkoitta. Lonkensteinin imagona onkin olla suomalaista käsityötä ilman uniikkiuden lisähintaa. Tilauksesta tietysti valmistan juuri sellaisen laudan kuin asiakas pyytää, mutta tarjolla on myös dekkejä niille, jotka haluavat laatua kohtuulliseen hintaan.
Perusmalli, jota ensimmäisenä lähdetään valmistamaan on melko lähellä Sector 9:n Cloud Nineä. Se sopii niin alamäkeen kuin kaupungillekin. Siinä on kunnon kicktail ja pieni nose. Osa testimalleista oli melko joustavia, mutta lopullinen versio tulee olemaan aika jäykkä. Laudalla tulisi onnistua myös flipit. Parhaillaan kokeilen hiilikuitua jäykisteenä.”
Milloin ja mistä Lonkensteineja on saatavilla?
“Tuotekehitys on vielä käynnissä, mutta ensi kevääseen mennessä lautoja aivan varmasti on jo saatavilla. Lonkensteinille tulee omat kotisivunsa, josta lautoja voi tilata, mutta talven aikana niille tullaan etsimään jälleenmyyjiä ympäri Suomea. Jos lukee talven aikana Ruhjetta, niin varmasti pysyy tietoisena milloin voi tilailla omansa.
Lonkkaridekki tosin on sellainen tuote, johon ostaja mielellään ottaa tuntumaa ennen kauppoja. Ruhje varmaankin haluaa ensi tilassa antaa lukijoille arvionsa laudasta, mutta myös itse potentiaalisille ostajille tarjotaan mahdollisuutta kokeiluun. Sen vuoksi ensi kesänä olisi tarkoitus olla esillä kaikissa sessioissa ja kilpailuissa, joihin vain ehditään. Siellä ainakin Lonkesteiniin törmää jos ei muualla.”
Nopeasti prototyyppiä testanneena, Ruhjeen toimitus voi todeta, että ainakin prototyyppi vaikutti todella hyvältä!
-Juhana



Tomi
4 months ago
Miltäs näyttää? Onko lautoja jo jossain kaupan?