Tämä on kertomus australialaisen downhill skeittarin Danielin ja suomalaisen rullalautanynnyn Julian matkasta Norjaan osallistumaan Extreme Sports Vekoon. Veko on viikon mittainen festivaali, johon osallistuvat erilaiset äärirajaharrastuksista innostuneet ihmiset, kuten basehyppääjät, riippuliitäjät, laskuvarjohyppääjät, koskenlaskijat ja tietysti downhill skeittarit!

Veko järjestetään vuosittain Vossissa, parin tunnin matkan päässä Bergenistä. Vossistahan tulee
kuuluisa ja erittäin tyyris pullotettu vesi, jossa kuulopuheiden mukaan kaikki kaunisihoiset
julkimot kylpevät. Itse emme kuitenkaan lähteneet reissuun kaunistautumaan, vaan oikeastaan
päinvastoin. Tarkoitus oli pölyyntyä ja hikeentyä, sekä mahdollisesti myös hankkia muutama
ruhje nahkaa korostamaan. Suomeksi siis telttailla sekä laskea rullalaudoilla maailman komeimpia
mäkiä. Allekirjoittanut tosin suunnitteli pysyttelevänsä lasten osastolla, eli tasaisilla pätkillä,
mutta joutui houkutelluksi mitä kammottavimpiin rullauskohteisiin. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Lähtö koitti juhannusperjantainaaamuna turhankin aikaisin. Perinteisen pakkauskaaoksen sekä
kaiken tarpeellisen kummallisen ilmaanhaihtumisen jälkeen pääsimme turvallisesti lentokoneeseen.
Tavaraa oli tuskallisen paljon. Onneksi lonkkari meni koneeseen kiltisti muovipussissa ja vailla
lisämaksuja, kiitos siitä suomalaiselle kenttähenkilökunnalle. Aussi ihmetteli kun tajusi että
Suomesta lentää Osloon tunnissa ja vailla mitään kummempia passi- ja tullimuodollisuuksia.
Suunnilleen samassa ajassa ja samalla vaivalla ajaa Adelaiden keskustasta autolla kotiin. Euroopan
ihmeitä…

Oslossa totesimme uudelleen että varusteita oli tullut tuotua tuskallisen paljon. Oslo on nimittäin
täynnä downhill skeittaria ilahduttavia mäkiä. Ikäväksemme huomasimme että hostellimme
sijoittui yhden tällaisen lonkkaritaivaan päälle. Temppuilevat laukkupyörät ja karkeasti arvioiden
seitsemisenkymmentä kiloa varustusta aiheuttivat kiroilua, suukopua ja keskustelua siitä miksi
emme jääneet kotiin tuijottamaan koneelta Family Guy’ta niin kuin tähänkin asti olimme iltaisin
tyytyväisinä tehneet. Ja matkarahoilla olisi saanut aika paljon irtokarkkia..

Tuskanhien hostellissa pois pestyämme matkasimme Oslon keskustaan, ja jälleen olo muuttui
tukalaksi. Tiesimme että Norjassa on kallista, mutta että niin kallista! Käytimme 30 euroa
eväiden ostoon, siis leipää, hedelmää ja noh, karkkia. Oli siinä pari muutakin juttua, mutta kotona
loppusumma olisi ollut korkeintaan 15 euroa. Vannoimme pyhän valan, että elämme nuudeleilla
koko viikon. Tutkiskelimme aikamme kuluksi Oslon ilmaista antia, ja satuimme löytämään
uudenkarhean maastopyörän roskiksesta. Epätoivoisina ja hiukan väsyneinä vietimme loppuillan
yrittäen kaupata menopeliä halvalla kaupungin kaduilla. Emme onnistuneet ja jätimme vekottimen
tavaratalon eteen toivoen, että se päätyy kaupallisesti osaavampiin käsiin.

Seuraavana aamuna hostellin sijainti ilahdutti. Alamäkeä pääsi kohti bussipysäkkiä, ja vielä kun
ajoissa lähdimme olimme varsin tyytyväisiä, vaikka herätys olikin kello viideltä. Rautatieasemalta
paikansimme tutun näköistä porukkaa. Paikalla olivat Dennis, joka on saksalais-norjalainen
(tai jotain vastaavaa) sekä Gabriel Ruotsista. Molempiin olemme tutustuneet jo Australiassa
ja oli todella outoa törmätä Oslossa. Poikien mukana oli kaksi brasilialaista tyttöä, Marina ja
Marina (helppoa, eikö?). Junaan asettumisen jälkeen tuntui, että reissu pääsi kunnolla alkamaan.

Junamatka oli mitä mahtavin. Ensin matka kulki halki kumpuilevan maaseudun, sitten untenmaitten
ja yhtäkkiä olimmekin keskellä autiutta. Ympärillä oli vain tummanpuhuvia vuoria, lunta ja
jäätä. Kaikeksi onneksi junalla oli tapana pysähdellä matkan varrella ja pääsimme räpsimään
turistiotoksia. Ohjelmaakin junassa oli: skeittailua pitkin käytäviä.

Perillä Vossissa odottikin sitten uudenlainen maisema. Keskellä kaupunkia on suurehko järvi
ja kaupunki itse on erittäin pittoreski pikkupaikka. Joka puolella ympärillä on vuoria, joista
osa oli edelleen osittain lumen peitossa. Asemalla oli vastassa skeittareita, ja jonkin ajan päästä
selvisi että leirintäalueelle pääsee bussilla vasta seuraavana päivänä, jolloin festivaali alkoi. Taksi
onneksi vie myös Norjassa, Vossissa niitä oli ilmeisestikin vain yksi kappale. Mutta se pelasi.

Leirintäalueella odotti katastrofi: huomasin jättäneeni nostamani 2000 Norjan kruunua automaattiin.
Tämän rahan piti kattaa koko viikon eläminen ja festaripassi. Arvoa potilla oli noi 240 euroa.
Auts. Pikkupaniikki iski, mutta onneksi paikalla oli eräs rauhoittelemistaitoinen henkilö, joka
sanoi, että automaatit tietyn ajan jälkeen imevät rahat takaisin sisuksiinsa. Kiitos hänen, sain
illalla nukutuksi. Ja kaiken lisäksi tämä oli totuus: maanantaina pankissa sain koko pinon seteleitä
takaisin!

Mahtavuutta! Iloa lisäsi myös se, että koska olin aiheuttanut niin suuren hässäkän,
leirintäalueihmiset unohtivat veloittaa minulta 500 kruunun telttailumaksun! Eli itseasiassa säästin
rahaa hukkaamalla sitä… Tapaus kuitenkin osoitti yöunien ehdottoman tarpeellisuuden, joten
siirryimme perustamaan longboard-leiriä ja valmistautumaan vastaanottamaan seuraavan päivän
seikkailuja.

Jatkoa seuraa pian! Ensi kerralla muun muassa: Norjalaisten oudot mieltymykset ja ensimmäinen päivä mäessä

Teksti ja kuvat: Julia & Daniel