Kyllä vanhakin mies vielä ilmaan pääsee.

Ikä: 30 v.
Skeitannut 13 vuotiaasta
Asuinpaikka: Kemijärvi
Ammatti: Puunkäsittelyn erikoismies, Koristeveistäjä

Ruhje: Miksi aikoinaan aloitit skeittauksen?
Pasi: Pikkupoikana tuli jonkin verran kokeiltua, mutta “vakavammin” innostuin 13-vuotiaana. Siitä kiitos kuuluu Mäkimurron Antille. Antti opetti Ollien, jonka opin äkkiä. Se motivoi jatkamaan. Huomasin, että on kiva saada kyynärpäihin ruhjeita ja opetella uutta. Aluksi skeitattiin pari vuotta niillä laudoilla mitä oli käsillä, eli kalalaudoilla ja vähän modernimmilla 49mm renkailla. Pian laudat muuttui nykyisiksi tikuiksi.

Mutta mikä on saanut Pasin jatkamaan? Nykyäänhän monet lopettavat skeittauksen melkein saman ikäisenä kuin Pasi muinoin aloitti. Syynä on irtiotto yrittäjän arjesta: “Skeittaaminen on edelleen hauskaa. Pääsee hetkeksi pois töistä ja työn ajattelemisesta”, toteaa Pasi. Se on helppo uskoa. Sen verran iloisesti mies saa vielä laudan ilmaan, vaikka omien sanojensa mukaan laudalla kulkeva massa on kaukana harrastuksen aloittaneen teinin elopainosta. Liekkö sitten tekniikka parempi nyt kolmikymppisenä kuin ennen, kun kuulemma dekkejä menee enää harvoin poikki…

Puiston huoltotyöt menossa. Tässä Pasi kiilottaa putkea.

Ruhje: Koska aijoit aikuistua ja siirtyä rullasuksiin?
Pasi: En aijo! Jos näätte minut sauvakävelemässä niin soittakaa palokunta tai poliisi. Saavat viedä samantien Muurolaan! (Muurola on kylä Rovaniemellä. Siellä sijaitsee myös ilmeisesti Pasillekkin tuttu Aikuispsykiatrian klinikka…)

Ruhje: Kerro jokin huippukohta omasta rullaushistoriastasi.
Pasi: Mukavin muisto on ajalta kun tein muttoa Pietarsaaresta Kemijärvelle. Taskussa oli vain 20 markkaa. Näillä ainoilla rahoillani osallistuin juuri järjestettäviin skeittikisoihin. Osallistumismaksu oli tasan 20mk. Ihan kivasti meni. Voitin kisat ja sain palkinnoksi 300mk!

Niin se mukavasti lämmitti nuoren miehen sydäntä. Vieläköhän jostain löytyy kisat, joihin osallistuminen maksaa 3,30€ ja pääpalkinto on 50€?

Kurki lehahti spinelle...

Pasi on virkistävä poikkeus nykyisten merkkitietoisten nuorten ympäröivässä maailmassa; skeittaus ei ole brändeillä elvistelyä. Kun tulee tarve ostaa uusi lauta Pasi kävelee kauppaan ja pyytää “isoimman ja leveimmän laudan mitä löytyy”. Vielä ei kuitenkaan ole mukaan tarttunut longboardia. Pasi ymmärtää kyllä lonkkareiden funktion kulkuvälineenä, mutta on itse tykästynyt enemmän lyhyemmällä laudalla temppuiluun. Ja Lapin laajat erämaat ovat opettaneet käyttämään siirtymiseen autoa.

Entäpä jos Pasi tekisi itse omat lautansa, mies kun on sinut puun ja liimojen kanssa? “Kerran tarjottiin kyllä sopivaa muottia ja puristinta. Silloin lopetteleva pienvalmistaja niitä tarjosi. Ne laudat silloin maksoivat jotain 30 mk, kun ameriikan laudat maksoivat 300mk. Eihän ne samalla tavalla kestäneet, mutta halpoja olivat. Silloin en asiasta innostunut. Nyt jos tulisi vastaavaa eteen niin voisin kiinnostuakkin. Ihan tyhjästä en prässiä kehtaa nyt rakentaa”. Kyllä Pasin verstaassa jonkinlanen longboardi varmaan syntyy, kunhan hinnasta löytyy sopu.

Ruhjeen vieraillessa Kemijärven parkissa, pyöri siellä kymmenen nuorta lautailijaa ja lisää tuli meidän juuri poistuessa.

Ruhje: Käsittääkseni Kemijärvellä oli kovatasoisia lautailijoita 80-90luvulla, mihin ne katosivat?
Pasi: Totta. Taso oli kova. Silloin kun järjestettiin kisoja, niin kyllä sieltä kärjestä aina kemijärveläisiä ja rovaniemeläisiä löytyi. Nyt kaikki on muuttanut muualle. Kyllähän niistä moni on vielä kovassa iskussa. Esimerkiksi Poroputaan Jarkko. (Jarkko on tuttu nimi myös nuoremmille lautailijoille, varsinkin niille jotka Helsingissä kolisuttavat Kontulan hallin vanereja.)

Tällä kickflipillä tienasi jäätelön.

Syyksi kovaan tasoon Pasi mainitsee yhden selvä syyn. Kemijärvellä tai Rovaniemellä, jonne on matkaa noin 90 km, on aina ollut skeittihalli. Eli mahdollisuudet harjoitteluun ovat olleet kohtuulliset. Pasi on ollut nyt itse mukana päällepäsmärinä kun Kemijärven nykyistä parkkia on kasattu. Rahaa on anottu Kemijärven kaupungilta, joka myönsikin sitä 3000€. Hieno ele. Puiston käyttöaste on kuitenkin sen verran kova, että vanerit vaatisivat uusimista niin minissä kuin muuallakin. Nytkin parkissa rullanneet nuoret kyselivät Pasilta koska uudet vanerit saadaan. “Vaneria saadaan kun on rahaa jolla sitä ostaa. Ennen hommattiin rahat porukalla. Pyydettin vanhemmilta ja kerättiin eripuolilta. Joskus mentiin töihin ihan vaan sen takia, että saadaan rahaa ostaa materiaalia ramppeihin”. Pasi on muutenkin talkoiden kannalla, kun puistoja rakennetaan. “Mitä enemmän nuoret itse ovat mukana skeittipuistojen rakentamisessa, sitä paremmin ne pysyvät kunnossa ja välttyvät ilkivallalta”. Tämä terveisenä nykyisille ja tuleville puistojen rakentajille.

Ruhje: Uskotko, että vielä tulee huippuskeittaajia Kemijärveltä/Lapista?
Pasi: Tottakai, kunhan nuoret jaksavat treenata!

Ja kyllähän ne näyttävät jaksavan. Ainakin Kemijärvellä. Onnistuneella kickflipillä hupilaatikosta nuori haastaja sai Pasin jäätelön maksumieheksi. Vanha kone lämpenee hitaasti joten… Pasi palautti kunnian Tasamaan kilvoittelussa (S.K.A.T.E.-kisa), voittaen (lue: nöyryyttäen) kaksi kierrosta samaa junioria vastaan; “Kyllä teillä junnuilla on vielä opittavaa”.

Pasin kotisivut

Kuvat ja teksti: Uula

R: Hyvää päivää. Kerrotko nimesi ja mistä olet kotoisin.

J: Jaakko Ståhle, paljasjalkainen Turkulainen.

R:  Mikä sai sinut kiinnostumaan juuri lonkkaritouhusta?

J: Jossain vaiheessa joku meidän parkourporukasta hankki sellaisen ja tunnistin sen heti omaksi kulkuvälineekseni, vaikka jonkun verran aikaa vierähtikin ennekuin ostin ensimmäisen oman lautani.

R: Pikkulinnut lauleskelivat myös tulevan kesän reissustasi. Referoisitko hieman mistä on kysymys?

J: Heh, olen toistaiseksi pitänyt siitä aika vähän elämää, mutta joo.  Reissun tarkoitus on kulkea Japanin läpi pohjoisesta etelään lonkkarilla, laskea välillä mäkiä ja parkourata ja ylipäätään pitää hauskaa. Matkan tarkemmat päätepisteet ovat tämänhetkisissä alustavissa suunnitelmissa Sapporosta Fukuokaan.

R: Miksi ihmeessä juuri tämä reitti?

J:  Aika käytännönläheisistä syistä, kun liikkuu kohti syksyä on järkevää liikkua kohti etelää.  Myös Japanin sadekausien ajankohdat vaikuttivat valintaan.  En kuitenkaan halua lukita itseäni tuohon reittiin, ainoastaan varmaa on että aloitan Sapporosta koska sinne on jo lentolippu ostettu, päädyn sitten sinne minne päädyn.

R:  Miten spartalaista treenausta tällainen keikka vaatii?

J:  Olen vuosikausien urheilun puolesta aika kovassa peruskunnossa joten tuskin mitään kovin erikoista lisää ihan perustreeniini joka on aika spartalaista tosin.  Ehkä painotan enemmän juoksuun ja pohkeiden treenaamiseen penikkataudin välttämiseksi. Myös mäenlaskua ja slaidaamista täytyy hioa mahdollisimman paljon ennen matkaa, nuo Nipponin nyppylät kun ovat hiukan eri kokoluokkaa meikäläisten myyränkekojen rinnalla.

R: Entä jos vaikkapa laakerit sanovat sopimuksensa irti juuri keskellä Nipponin kauneinta maaseutua tai kingpinit katkeavat molemmista trukeista keskellä Ginzaa? Minkälainen työkalu/varaosarepertuaari rinkasta löytyy?

J: Aika minimeillä tullaan menemään, en ole vielä aivan varma varaosapaketin lopullisesta sisällöstä. Vaihtolaakerit otan ainakin mukaan samoin tietysti skatetoolin ja muuta pikkuroinaa. Muut pitkiä matkoja skeitanneet ovat kehuneet Holeyn trukkeja varmoiksi ja kestäviksi joten en kanna huolta niiden rikkoutumisesta. Luulen että jossain vaiheessa matkaa joudun ostamaan uudet renkaat jostain paikan päältä.

R: Ei muuta kuin onnea reissuun. Vielä ennen kiittiä ja kuittia saat pistää vikat terkut menemään vaikka Ruhjeen lukijoille tai kelle tahansa muulle.

J: Kiitos, terkkuja ainakin Housut.orgin äijille joiden Hollannin-matka oli osana inspiroimassa tätäkin reissua. Hyvää skedekesää kaikille muillekin!

Jäämme kiinnostuksella odottamaan Jaakon raportaasia reissusta.

Stay tuned!

-Tuure