Aulanko Downhill Jam 2010
→ September 11, 2010 0Ruhje kiittää!
Tyttörullalautailu on näkynyt streetin SM-kisoissa monena vuotena lähinnä väliaikaviihteenä, minikisoissa ei senkään vertaa. Naissukupuolta edustavien skeittaus ei ole niin näyttävää ja teknistä kuin vastakkaisella sukupuolella, mutta vastoin vieläkin yleistä ennakkoluuloa, tyttöskeittaus on muutakin kuin ollieita paikallaan ja hikisiä rokkareita. Varsinkin tyttöjen taso miniskeittauksessa on noussut sellaiseksi, että sitä on varsin viihdyttävää katsoa. Koska meillä on oma, toimiva yhdistys nimeltä [...]
Lajiliiton (S.U.L.A.T.T.O. eli Suomen Lajiliitto) Ruotsin-valloitus sujui perinteitä kunnioittaen. Suomi-poikain kolmikko ponnisti kahdeksan parhaan joukkoon, joten tavallaan alkuperäinen tavoite viidestä suomalaisesta kymmenen parhaan joukossa voidaan katsoa saavutetuksi.
Neljä autokuntaa Helsingistä ja Turusta kokoontui sunnuntaina testaamaan Påminnen mäkiautorataa. Innokkaimmat kävivät koeajamassa radan jo sadekelillä, mutta kuivalla kelillä vauhdit kasvoivat ja laakereista jäi laskettavaa myös tuleviksi kerroiksi. Noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Helsingistä ja Turusta sijaitseva Påminnen rinnekeskus on toiminut kesäisin mäkiautoratana vuodesta 2008, ja nettisivujen mukaan 420-metrisen radan pituus tulee tuplaantumaan lähiaikoina (“Vaiheessa [...]