Oskar “Roofy” Sahlin Liliekvist tunnettiin ruotsalaisessa lonkkariyhteisössä paitsi taitavana laskijana, myös longboard.eu -kaupan asiakaspalveluhenkilönä. Eräiden tietojen mukaan hän oli juuri matkalla hakemassa pientä tytärtään, ja käytti kulunutta lempilautaansa, joka oli kaupan edustajien mukaan todettu kuluneeksi ja pehmenneeksi. Kyseessä ei siis ollut mikään erityinen riskinotto, vaan Liliekvist käytti lautaansa puhtaasti kulkuvälineenä.

Asiasta lisää longboard.eu:n keskustelufoorumilla, Västerviks Tidning -lehden verkkosivuilla sekä kallio.org-foorumilla.

Ruhjeen toimitus esittää surunvalittelunsa ja haluaa muistuttaa kypärän käyttämisen tärkeydestä, myös kisojen ulkopuolella.

RIP RoofyO.

Toimitus

Jouko Makkosella on kunnia olla ensimmäisen bränikän Hamboardin omistaja Suomessa.

Lonkkariaiheista ConcreteWave -lehteä seuranneet tietävät, ettei nyt ole kyse lankkupihveistä tai palvikinkuista. Kalifornian Huntington Beachilla majaileva Hamborgin veljeskatras ja heidän neuvokas isänsä ponnistavat maailmalle melko ainutlaatuisella ponnahduslaudalla, nimittäin longboard-surffilaudan kokoisilla Hamboards-skeittilaudoilla. Kyyninen Suomi-skeittaaja parahtaa: “taasko näitä surffi-ripoffeja?!” Ruhje selvittää, tappaako märkäpuku ilon asfalttisurffauksesta.

Havaitsin Hietsussa makoillessani horisontissa jotain tavallisuudesta poikkeavaa, nimittäin juuri tuollaisen eeppisen ilmestyksen. Koska Suomessa en ole edes kuvissa nähnyt ainuttakaan – oletan että kyseessä on ensimmäinen Suomeen tuotu yksilö – yhytin lautaa kanniskelleen henkilön, joka esittäytyi Kemppaisen Miikaksi, ja sovimme sessarit. Löysin Kemppaisen uudemman kerran Eläintarhan parkin snakerunilta, ja pienen hetken jälkeen siirryimme Stadikan mäkeen, jossa pääsin itsekin lautaa kokeilemaan.

Tuliaisia skeittauksen Mekasta

Ameriikan kalareissu kannatti. Miika Kemppainen (oik.) toi ystävälleen Jouko Makkoselle tuliaisiksi ison kalan. Oman lautansa hän ajoi sisään jo Kaliforniassa.

Kemppainen kertoo, että hänen vanhin veljensä Sami opiskeli viime talvena Hamborgin veljeksistä vanhimman, Gusin, kanssa Bethel School of Ministryssä Pohjois-Kalifornian Reddingissä. “Olin nyt
toukokuussa Samin ja hänen vaimonsa Saaran luona tutustumassa kouluun ja lomailemassa pitkin länsirannikkoa. Reddingissä tutustuin Gusin kautta myös Peter Hamborgiin“, Miika selventää. “Laudat maalataan käsin, ja välissä ne käytetään paistumassa uunissa, jonka ansiosta lautoihin saadaan ainutlaatuinen grippi”, hän jatkaa. Laudan grippi poikkeaa tavallisesta siinä, ettei siinä ole lainkaan rakeita, vaan se on täysin tasainen ja enemmänkin hieman tahmea. “Tällä on siistiä skeitata paljain jaloin pitkin katuja”, Kemppainen hehkuttaa.

Hän on tuonut Suomeen kaksi Hamboard Fishiä – toisen itselleen, toisen ystävälleen. Kyseessä onfirman uusin keksintö heti pellavapäisten pikkunaskalien markkinoinnillisen hyödyntämisen jälkeen. Fish on perinteisestä mallista poiketen vähän vähemmän pitkiä mutta sitäkin leveämpiä. Klassinen versio on 6’8″ eli 203 cm pitkä siinä missä Fish on “vain” 4’7″ / 140cm pitkä ja käsittämättömät 17″ / 43 cm leveä.

Enemmänkin kuin yhden hitin ihme?

Cutback & high five. Kalalauta elementissään.

Kun laudan päälle astuu ensimmäistä kertaa, tulee mieleen rauskun selkään hyppääminen, eivätkä Originalin jousikuormitteiset trukit yhdistettynä 90 millimetrin Flywheelseihin juuri auta kuumotukseen. Trukit palauttavat laudan keskelle, mutta myös kippaavat helposti, ja alkuun iskee jo kauhu siitä, että renkaat haukkaavat lautaan. Viiden sentin vaneriset korotuspalat yhdistettynä sentin syvyisiin rengaskaivoihin sekä huolelliseen suunnitteluun pitävät kuitenkin huolen siitä, ettei tätä pahamaineista wheelbiteä pääse syntymään missään tilanteessa. Lisäksi ultrakääntyvät trukit mahdollistavat kääntymisen miltei paikallaan. Hyvin nopeasti tulee kuitenkin tunne siitä, että kyseessä on yhden hitin ihme, joka on suunniteltu ainoastaan kruisausta ja suffifiilistelyä varten.

Noin vartin tuntumanoton jälkeen laudasta rupeaa löytymään kuitenkin uusia puolia samaa tahtia kun luottamus trukkisysteemiin kasvaa: vaikka lauta vaappuukin holtittoman oloisesti puolelta toiselle, wheelbiten riskin loistaessa poissaolollaan rohkenen kokeilla itsekin cutbackeja, pumppausta ja muita manöövereitä. Lopulta pumppaus ja cutback yhdistyvät nautinnolliseksi revittelyksi, ja myös cross steppaus -askelet löytyvät. Olennaista on luottaa siihen, että vaikka trukit keikkavatkin laudan jyrkkään kulmaan, skeittaus jatkuu normaaliin malliin.

Surffauksen korvaaja?

Koko longboard-skeittauksen lyhyen historian ajan mitä moninaisemmat yritykset ovat yrittäneet patenttiratkaisuillaan tuoda skeittausta ja surffausta lähemmäs toisiaan – vaihtelevalla menestyksellä. Koska en ole lainelautailua kokeillut, en osaa tarkalleen verrata näiden kahden tuntumaa, mutta sanomattakin lienee selvää, että vaikka millainen simulaattori saataisiin rakennettua, kyseessä on aina korvike. Siksi oleellisempaa onkin kysyä, tuoko keksintö jotain uutta skeittaukseen – unohdetaan se surffaus hetkeksi.

Miika osoittaa, että kala viihtyy kaaressakin.

Varmuudella voidaan sanoa, että Hamboards Fish yhdistettynä Originalin jousikuormitteisiin trukkeihin on täysin omanlaisensa kokemus. Laudalla skeitanneena en enää lainkaan ihmettele, miksi Exxon Valdez aikoinaan aiheutti kapteenilleen haasteita – etenkin kun tämä oli humalassa. Valtamerilaivan ulkonäkö ja olemus yhdistettynä herkkiin jousitrukkeihin on hämmentävä, mutta juuri tuosta ristiriidasta syntyy laudan kiehtovuus. Moniko tankkeri nimittäin kääntyy paikallaan, ja vielä tyylillä? Cutbackit, pumppaus ja steppailu on valettu laudan sieluun, ja monet tunnit saa kulumaan laudan muita ominaisuuksia kartoittaessa.

Selvää kuitenkin on, ettei kyseessä ole mikään yleislauta. Kiloja painava ja möhkälemäinen kapistus on tuskallista pysäyttää, nostaa kantoon tai saada katukivetyksen päälle. Kyseessä on jo lähtökohdiltaan nautiskeluun tarkoitettu lauta – kukaan tuskin väittääkään, että lauta sopisi kaupassa käyntiin. Jousitrukit sopivat tiettyihin tarkoituksiin, mutta niiden tuntuma on melko yksiuloitteinen. Ne on suunniteltu jyrkkiä käännöksiä silmällä pitäen; vakautta niiltä on turha odottaa.

Surffituntuman arvioinnin ja muun kriittisen tarkastelun unohtaminen on parasta, mitä laudalla voi tehdä. Parhaimmillaan lauta on loivassa alamäessä, bänkillä tai parkkipaikalla. Cutbackit, pystyslaidit, cross-stepping ja yleinen fiilistely vaikka paljain jaloin avautuvat ihan eri tavalla kun tonttia on niin pituus- kuin leveyssuunnassakin. Itse en roikaletta lähtisi jenkeistä asti tilaamaan, mutta jos sellainen tulee kaupungilla vastaan, suosittelen kokeilemaan!

-timo

Jos kiinnostuit aiheesta, lisätietoja voit kysellä osoitteesta miika@godspeed.fi. Miika järjestää Hamboards-yhteisostoja, joiden avulla rahtikulut voidaan jakaa tilaajien kesken.

Mongoilu herättää monissa vahvoja tunnereaktioita. Kuva: woordenaar

Rullalautailussa on yhdentekevää, käyttääkö tukijalkanaan oikeaa vai vasenta – kunhan kyseessä on etujalka. Sen sijaan, jos (aloitteleva) skeittaaja erehtyy käyttämään tukijalkana taaempaa jalkaa – eli potkimaan mongona* – häntä mitä todennäköisimmin huomautetaan asiasta, ennemmin tai myöhemmin. Ruhje sohaisee tätä tyylillistä muurahaispesää.

*sanan alkuperä on epäselvä, mutta Chilessä ja Kuubassa “mongo” tarkoittaa idioottia. Koska aiheeseen liittyy vahvoja tunteita, korostettakoon että tämä pohdinta on ainoastaan kirjoittajan mielen tuotetta eikä edusta Ruhjeen “virallista linjaa”, jollaista ei muutenkaan ole. Mikäli koko aihe jo tässä vaiheessa suututtaa sinua suhteettomasti, ei ole suositeltavaa jatkaa lukemista – provokaatio sen kuin yltyy..

Vaikka skeittaajia yleisesti ottaen pidetään erittäin suvaitsevana väkenä, lajissa on muutamia pyhiä lehmiä, jotka otetaan annettuina. Yksi näistä on juuri tämä mongotteluun liittyvä sääntö: potki millä jalalla haluat, kunhan et potki mongona. Mikäli jostain syystä on tarvis käyttää sitä “väärää jalkaa”, tulee se tehdä siten, että se toimii etujalkana. Siis potkitaan switchinä. Kun kysytään miksi, riippuen vastaajasta syitä on mitä erilaisimpia. Yleisin on kuitenkin yksinkertaisesti “se näyttää käsittämättömän tyhmältä.” Muistakaa lapset: tyyli on kaikki kaikessa!

“Potki millä jalalla haluat, kunhan et potki mongona”

Jos vastaaja on hyvällä tuulella eikä polta hihojaan itse kysymyksestä, luultavasti perustelu liittyy siihen, että laudan ohjaaminen sen takaosasta on huterampaa. Tämä pitää ehdottomasti paikkansa. Toisaalta laudan ohjaaminen on joka tapauksessa huterampaa “väärällä jalalla”. Lisäksi 31″ x 7,625″ -formaattia noudattelevissa shortboardeissa on niin vähän tilaa, että takajalka on käytännössä aina potkuttelutilanteessa takatrukin keskilinjan takapuolella. Tällöin mongona potkimisessa ei olekaan mitään järkeä. Ai niin – yksi mielenkiintoinen perustelu mongon vastustamiselle on että “se on luonnotonta.” Tällaisesta argumentoinnista tulee auttamatta mieleen aivan toinen keskustelu. No, sodomiat sikseen ja mongoa telkkaan.

Potkaistaessa vauhtia mongona vältytään stänssin vaihdolta. Tässä Janne potkii seuraavasti: regu-mongo-regu.

Tutkitaanpa mongona potkimista aivan toisesta näkökulmasta: voisiko siitä olla edes jotain hyötyä? Voisiko mongo-potkuttelu sulautua osaksi normaalia skeittausta? Siis vain osaksi, tarkoittaen että pääasiallisesti potkitaan reguna tai switchinä. Mongon puolesta, switchiä “vastaan” puhuu oikeastaan vain yksi asia, nimittäin vaihto “regu”-potkuttelusta mongoon on yhtä välivaihetta lyhyempi. Siinä missä regusta switchiin vaihdettaessa täytyy jollain tapaa tehdä tilaa “korvaavalle etujalalle”, regusta mongoon ja takaisin vaihdettaessa stänssi säilyy muuttumattomana, olettaen tietysti että laudalla on tarpeeksi pituutta mahduttamaan molemmat jalat peräkkäin trukkien väliin. Niinpä muutama potkaisu mongona esimerkiksi ylämäessä on äkkiseltään näppärämpi manööveri kuin switchiin vaihto.

Voisiko mongona potkimisesta olla edes jotain hyötyä?

Tämä on tietysti myös vahva tottumuskysymys, ja varmasti moni switchinsä hanskannut pitää mongona potkimista luonnottoman tuntuisena, mutta siitä ei tässä olekaan kysymys. Lyhyillä laudoilla skeittaavilta ei tässä vaiheessa edes kysytä, koska kuten pariin otteeseen on jo mainittu, lyhyellä laudalla homma ei onnistu ilman jalkojen siirtelyä. Oheinen kuvasarja selvittänee tilannetta hieman.

Vaihto switchiin on joka tapauksessa selvitettävä jollain tavalla ja me keksimme siihen nämä kolme ratkaisua: joko yksi potkaisu switch-mongona tai sitten stänssin vaihtaminen hyppäämällä laudan toiselle puolelle (näyttää vähintään yhtä tyhmältä kuin mongoilu). Kolmas vaihtoehto on hypätä 180 astetta laudan päällä eli vanha kunnon body varial. Koska nämä hyppyratkaisut ovat kyseenalaisia, nähdäkseni ainoaksi vaihtoehdoksi jää juuri käynti switch-mongossa, jonka aikana regular-skeittaaja siirtää normaalin etujalkansa laudan takaosaan siirtämällä painon hetkeksi pois laudalta.

Switchiin vaihdettaessa täytyy eteen siirtyvälle takajalalle tehdä tilaa, jolloin yksi potku pitää tehdä fakie mongona.

No, muuta etua en sitten mongona potkittaessa keksikään. Jos jollain on parempi ratkaisu switchiin vaihtamiseen, kertokoon ja katsotaan asiaa sitten uudestaan. Nyt kun tämä ajatuskulku on käyty läpi, mainittakoon ettei tarkoituksenani ole kannustaa mongo-potkimiseen, sillä ainoana potkuttelutyylinä se on epävakautensa takia rajoittunut. Pointtini alusta asti olikin vain asioiden ennakkoluuloton tarkastelu sekä sääntöjen kyseenalaistaminen. Lähtökohtaisesti uima-altaissa skeittaaminenkin on todennäköisesti tuntunut ulkopuolisista typerältä. Kehotan paatuneita mongon vastustajiakin huvikseen varjoisella sivukadulla – kun kukaan ei näe – kokeilemaan, onko mongo-potkuista mahdollista saada mitään irti. Ehkä jossain tilanteessa se voi olla hyödyllinen työkalu muiden joukossa. Itse jatkan mongoilun harjoittamista satunnaisesti silloin kun haluan lepuuttaa etujalkaa potkiessani pitkää ylämäkeä.

Ehkä jossain tilanteessa mongoilu voi olla hyödyllinen työkalu muiden joukossa.

Ja vaikka intohimo lajia kohtaan on pelkästään positiivista, otetaan ne passio-hedelmät pois nenästä ennen seuraaviin toimiin ryhtymistä.

-timo