Highvalley Classic 2010:n osallistujat

Lajiliiton (S.U.L.A.T.T.O. eli Suomen Lajiliitto) Ruotsin-valloitus sujui perinteitä kunnioittaen. Suomi-poikain kolmikko ponnisti kahdeksan parhaan joukkoon, joten tavallaan alkuperäinen tavoite viidestä suomalaisesta kymmenen parhaan joukossa voidaan katsoa saavutetuksi.

Lajiliiton 15-henkinen iskuryhmä teki maihinnousun Ruotsin maaperälle 12.8.2010 käyttäen apunaan kahta Viking Linen sponsoroimaa mahalaskualusta. Pian ensimmäisen aallon saapumisen jälkeen lajiliitto rapsakoine johtohahmoineen havaitsi, että ruotsalaiset ovat oikeastaan ihan mukavaa väkeä ja siirtyi paikalliseen puistoon palautumaan öisen merimarssin rasituksista.

Kun Lajiliitto saapuu taloon, paikalliset hajoo

Paikalliset yhteyshenkilöt tutustuttivat meidät toisena päivänä kisamäkeen, Högdalenin kauniiseen kukkulaan Tukholman lähiössä. Mäestä voidaan sanoa, että se on pitkä, jyrkähkö, eikä sisällä kuin oikeastaan kaksi tiukahkoa mutkaa – missään kohdassa ei ollut tarvetta driftata. Niinpä teknisten driftien sijasta huomio suorituksissa keskittyi pommitus-tuckin (suom. mäenlaskukyykky aka kyykkäys) hiomiseen ja muuhun yleiseen aerotukseen. Hienointa harjoitussessareissa oli seurata omaa ja muiden kehitystä: osa laskijoista jarrutteli alkuillasta, mutta kaikki pääsivät muutamassa tunnissa pommituksen makuun.

Itse kisapäivänä aurinko porotteli puolipilviseltä taivaalta ja lämpöä oli vajaa kolmisenkymmentä astetta. Ainoastaan muutama (ruotsalainen) laskija turvautui nahkapukuun, moni luotti oman ihonsa virtaviivaisuuteen ja laski paidatta. Nähtiinpä väliajalla myös alaston mahalugelasku. Osallistujia oli 62, ja ikähaarukka oli suunnilleen 13-40, eli hyvin laaja verrattuna suomen kisoihin. Erityismainintana täytyy sanoa, että Ruotsin nuoret kuskit jätättivät kokeneempiakin laskijoita, joten jalkoihin jäävistä pikkunappuloista ei ollut kyse.

Myös kisaan osallistuneet naislaskijat ––– kaikki suomalaisia(!) --- sijoittuivat erinomaisesti. Kuvassa Roosa.

Alkuperäinen ison mittakaavan kisa peruttiin juuri kun saimme varattua laivamatkat, joten lopulta kyseessä oli puhdas outlaw-kisa, ja kenties hyvä niin. Itse en ainakaan jäänyt kaipaamaan live-bändejä – laskeminen sai kaiken huomion. Kuuden laskijan hiitit jäivät huhuksi, ja hiittiin arvottiin neljä henkilöä kansalaisuuteen katsomatta. Hiittien taso vaihteli jonkin verran, ja eräässäkin hiitissä oli mukana Freebord-laskija, joka lähinnä carvaili mäen alas – toisissa hiiteissä miltei kaikilla oli umpikypärä ja pommikoneet alla.

Suomalaisen pommituskulttuurin vähäisyydestä huolimatta iskuryhmämme pärjäsi kisoissa erinomaisesti. Semifinaaleihin asti pääsivät ainakin Janne S., Ville H. ja Janne L., joista Janne L. laski finaalissa kuudenneksi edustaen suomalaista kärkeä.

Kisan taso oli erittäin kova, mutta kaikesta huolimatta henki erittäin hyvä. Vakavilta onnettomuuksilta vältyttiin: kukaan ei tietääkseni joutunut sairaalaan toisin kuin edellisvuonna. Niinpä voidaan sanoa, että kisat olivat hieno kokemus ja hyvä alku Lajiliiton maailmanvalloituspyrkimyksille  – ensi kesänä joukolla IGSA-cuppia kiertämään! Makon & kumppaneiden hienosti käynnistämä Suomi-edustus kansainvälisissä kilpailuissa kasvakoon vuosittain määrässä ja laadussa!

Finaalirunin vauhti oli niin kova, että 1/320-sekunnin suljinaikakaan ei kyennyt pysäyttämään liikettä..

Netti rupeaa olemaan pulloillaan erinäistä videonpätkää ja kuvamateriaalia, mutta Team Finlandin kypäräkameroilta kaapatut tiedostot on tarkoitus laittaa myös yhteen pötköön lähipäivinä.

Kiitos kaikille matkaan osallistuneille ja erityisesti sitä järjestäneille: Aapolle ja Janne S:lle. Ensi vuonna uudestaan!

Teksti ja kuvat: Timo

Paikka on mitä otollisin slaidaamisen harjoitteluun ja kisaamiseen, koska jyrkkyyttä, pituutta ja leveyttä on riittävästi. Autoja ei radalle päästetä enää kello kuuden jälkeen, joten vastaan posottavaa Porchea ei tarvitse pelätä. Muistetaan kuitenkin käyttäytyä kuten vieraiden pitää, eli kunnioittavasti ja asiallisesti. Roskat tulee kerätä mukaan ja kaikki juomapullot ynnä muut siivota pois radan varresta ja ottaa mukaansa (no brainer, duh!!). Jokainen varmasti ymmärtää millaista tuhoa radalle jäänyt lasipullo saattaa aiheuttaa yli satasta posottavaan motoristiin (pätee yhtälailla 40 km/h losottavaan lonkkaristiinkin). Lonkkaajilla on ratamestarin siunaus käyttää rataa, mutta se lupa lähtee nopeasti jos emme osaa käyttäytyä. Pidetäänkin siis paikka siistinä ja nautitaan Ahveniston erittäin kunkusta spotista jatkossakin!

Ohjelmassa siis Suomen kovimman slaidaajan etsimistä ja vapaamuotoista sessaamista kisaosuuden jälkeen. Hommahan ei maksa mitään ja Offshore on taas hoitanut paikalle hyviä palkintoja, sekä myyntipisteen, josta voit ostaa alan välineistöä hyvään hintaan. Paikalle kannattaa siis saapua, vaikka ei kisaan haluaisikaan osallistua! Tunnelma tulee olemaan rento ja pallogrillit on kuumana!

Video viime vuoden kisoista
Lisäinfoa
Facebook Event

Ruhje suosittaa erittäin vahvasti ja kiittää Offshorea jo etukäteen!!

Vossin mutkamäkiä

Tämä on kertomus australialaisen downhill skeittarin Danielin ja suomalaisen rullalautanynnyn Julian matkasta Norjaan osallistumaan Extreme Sports Vekoon. Veko on viikon mittainen festivaali, johon osallistuvat erilaiset äärirajaharrastuksista innostuneet ihmiset, kuten basehyppääjät, riippuliitäjät, laskuvarjohyppääjät, koskenlaskijat ja tietysti downhill skeittarit!

Veko järjestetään vuosittain Vossissa, parin tunnin matkan päässä Bergenistä. Vossistahan tulee
kuuluisa ja erittäin tyyris pullotettu vesi, jossa kuulopuheiden mukaan kaikki kaunisihoiset
julkimot kylpevät. Itse emme kuitenkaan lähteneet reissuun kaunistautumaan, vaan oikeastaan
päinvastoin. Tarkoitus oli pölyyntyä ja hikeentyä, sekä mahdollisesti myös hankkia muutama
ruhje nahkaa korostamaan. Suomeksi siis telttailla sekä laskea rullalaudoilla maailman komeimpia
mäkiä. Allekirjoittanut tosin suunnitteli pysyttelevänsä lasten osastolla, eli tasaisilla pätkillä,
mutta joutui houkutelluksi mitä kammottavimpiin rullauskohteisiin. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Lähtö koitti juhannusperjantainaaamuna turhankin aikaisin. Perinteisen pakkauskaaoksen sekä
kaiken tarpeellisen kummallisen ilmaanhaihtumisen jälkeen pääsimme turvallisesti lentokoneeseen.
Tavaraa oli tuskallisen paljon. Onneksi lonkkari meni koneeseen kiltisti muovipussissa ja vailla
lisämaksuja, kiitos siitä suomalaiselle kenttähenkilökunnalle. Aussi ihmetteli kun tajusi että
Suomesta lentää Osloon tunnissa ja vailla mitään kummempia passi- ja tullimuodollisuuksia.
Suunnilleen samassa ajassa ja samalla vaivalla ajaa Adelaiden keskustasta autolla kotiin. Euroopan
ihmeitä…

Oslossa totesimme uudelleen että varusteita oli tullut tuotua tuskallisen paljon. Oslo on nimittäin
täynnä downhill skeittaria ilahduttavia mäkiä. Ikäväksemme huomasimme että hostellimme
sijoittui yhden tällaisen lonkkaritaivaan päälle. Temppuilevat laukkupyörät ja karkeasti arvioiden
seitsemisenkymmentä kiloa varustusta aiheuttivat kiroilua, suukopua ja keskustelua siitä miksi
emme jääneet kotiin tuijottamaan koneelta Family Guy’ta niin kuin tähänkin asti olimme iltaisin
tyytyväisinä tehneet. Ja matkarahoilla olisi saanut aika paljon irtokarkkia..

Tuskanhien hostellissa pois pestyämme matkasimme Oslon keskustaan, ja jälleen olo muuttui
tukalaksi. Tiesimme että Norjassa on kallista, mutta että niin kallista! Käytimme 30 euroa
eväiden ostoon, siis leipää, hedelmää ja noh, karkkia. Oli siinä pari muutakin juttua, mutta kotona
loppusumma olisi ollut korkeintaan 15 euroa. Vannoimme pyhän valan, että elämme nuudeleilla
koko viikon. Tutkiskelimme aikamme kuluksi Oslon ilmaista antia, ja satuimme löytämään
uudenkarhean maastopyörän roskiksesta. Epätoivoisina ja hiukan väsyneinä vietimme loppuillan
yrittäen kaupata menopeliä halvalla kaupungin kaduilla. Emme onnistuneet ja jätimme vekottimen
tavaratalon eteen toivoen, että se päätyy kaupallisesti osaavampiin käsiin.

Seuraavana aamuna hostellin sijainti ilahdutti. Alamäkeä pääsi kohti bussipysäkkiä, ja vielä kun
ajoissa lähdimme olimme varsin tyytyväisiä, vaikka herätys olikin kello viideltä. Rautatieasemalta
paikansimme tutun näköistä porukkaa. Paikalla olivat Dennis, joka on saksalais-norjalainen
(tai jotain vastaavaa) sekä Gabriel Ruotsista. Molempiin olemme tutustuneet jo Australiassa
ja oli todella outoa törmätä Oslossa. Poikien mukana oli kaksi brasilialaista tyttöä, Marina ja
Marina (helppoa, eikö?). Junaan asettumisen jälkeen tuntui, että reissu pääsi kunnolla alkamaan.

Junamatka

Junamatka oli mitä mahtavin. Ensin matka kulki halki kumpuilevan maaseudun, sitten untenmaitten
ja yhtäkkiä olimmekin keskellä autiutta. Ympärillä oli vain tummanpuhuvia vuoria, lunta ja
jäätä. Kaikeksi onneksi junalla oli tapana pysähdellä matkan varrella ja pääsimme räpsimään
turistiotoksia. Ohjelmaakin junassa oli: skeittailua pitkin käytäviä.

Perillä Vossissa odottikin sitten uudenlainen maisema. Keskellä kaupunkia on suurehko järvi
ja kaupunki itse on erittäin pittoreski pikkupaikka. Joka puolella ympärillä on vuoria, joista
osa oli edelleen osittain lumen peitossa. Asemalla oli vastassa skeittareita, ja jonkin ajan päästä
selvisi että leirintäalueelle pääsee bussilla vasta seuraavana päivänä, jolloin festivaali alkoi. Taksi
onneksi vie myös Norjassa, Vossissa niitä oli ilmeisestikin vain yksi kappale. Mutta se pelasi.

Leirintäalueella odotti katastrofi: huomasin jättäneeni nostamani 2000 Norjan kruunua automaattiin.
Tämän rahan piti kattaa koko viikon eläminen ja festaripassi. Arvoa potilla oli noi 240 euroa.
Auts. Pikkupaniikki iski, mutta onneksi paikalla oli eräs rauhoittelemistaitoinen henkilö, joka
sanoi, että automaatit tietyn ajan jälkeen imevät rahat takaisin sisuksiinsa. Kiitos hänen, sain
illalla nukutuksi. Ja kaiken lisäksi tämä oli totuus: maanantaina pankissa sain koko pinon seteleitä
takaisin!

Mahtavuutta! Iloa lisäsi myös se, että koska olin aiheuttanut niin suuren hässäkän,
leirintäalueihmiset unohtivat veloittaa minulta 500 kruunun telttailumaksun! Eli itseasiassa säästin
rahaa hukkaamalla sitä… Tapaus kuitenkin osoitti yöunien ehdottoman tarpeellisuuden, joten
siirryimme perustamaan longboard-leiriä ja valmistautumaan vastaanottamaan seuraavan päivän
seikkailuja.

Jatkoa seuraa pian! Ensi kerralla muun muassa: Norjalaisten oudot mieltymykset ja ensimmäinen päivä mäessä

Teksti ja kuvat: Julia & Daniel

Loaded Tan Tien

Wikipedian mukaan Dantian (myös Tan t’ien) on meditaatioon liittyvä piste, jolla on keskeinen merkitys itämaisissa hengitystekniikoissa ja kiinalaisessa lääketieteessä. Loaded on siis laajentunut kala-ateroista, Lähi-Idästä ja dervisheistä Kauko-Itään lautamalleissaan. Kummallisesta nimestään huolimatta lauta on näkemykseni mukaan “paranneltu versio” Dervishistä, jossa eniten häiritsi tailin ja nosen puute.

Selkeimmät parannukset: isompi nose ja taili sekä kunnon grippi.

Loadedin omassa lehdistötiedotteessa Tan Tienin kerrotaan sekoittavan carving-lautailun ja “edistyneen temppulaskemisen”. Lautaan on lisätty uusi “tekninen” grippi, joka “optimoi fleksienergian ja lisää futuristisen visuaalisen efektin”. “Monimutkaiset muodot” luovat “erittäin herkän” laudan, joka “lisää itsevarmuutta mutkissa, tempuissa ja slaideissa”.

Laudalla on pituutta 39″ ja wheelbasea 27″ (vertaa Dervishin 41,5″/33″ mittoihin). Se on suunniteltu 180mm reverse-kingpin-trukeille ja 70mm renkaille. Lähde: Loadedboards.com

Posti kuljetti hetki sitten tänne kesäasumukseni postitoimipaikalle Dropin marketin paketin, joka sisälsi paitsi Tan Tienin, myös Orangatang Stimulus 70mm/86a renkaat, Paris 180mm trukit ja Loadedin Abec5 -laakerit sekä ruuvit ja pehmennyspalat.

Lauta ei tosin ollut jostain syystä valmiiksi koottu ja paketista puuttuivat myös holkit laakerien välistä, mutta pienellä päänraavinnalla löysin työkalut laudan kokoamiseen täältä kesäasunnolta.

Samalla havaitsin, että Paris on siirtynyt nyt trukin reikien suhteen hybridikuvioon, eli trukeista löytyvät nyt paitsi “new school” -reiät, myös “old school” -reiät, eli ne vähän isommalla välillä varustetut. Tan Tienissä on tosin reiät molemmille, joten tässä tapauksessa ihan sama. Tärkeä tieto kuitenkin vanhempien lautojen omistajille.

Valmiina speedcheckeihin!

Pähkinänkuoressa: Dervishin paranneltu pikkuveli

Vuodesta 2005 alkaneen harrastusurani aikana en ole kohdannut mitään lonkkaria niin usein kuin Loaded Dervishin – ehkä korkeintaan Lush Baharin (tosin myös Kilimaa on ruvennut näkymään viime aikoina).

Kaiken kaikkiaan Dervishissä moni asia on kunnossa: mukava fleksi, jonka voi valita oman painon mukaan; hyvä sheippi niin muotonsa kuin mittojensakin puolesta ja toimiva drop-through-rakenne joka keventää potkuttelua. Kuten yllä mainitsin, ainoa asia, joka laudassa on jäänyt häiritsemään, on nosen ja tailin puute.

Mäenlaskijoille kyseessä ei edes ole mikään ongelma, mutta kaupunkikäytössä ja erinäisessä kikkailussa, esimerkiksi manualeissa, tailia jää usein kaipaamaan. Ceviche on kaupunkilautana ehkä vastaus näihin puutteisiin, mutta muuten se on melko yksipuolinen – mäkeen en sillä ihan heti lähtisi. Tan Tien on selvästi vastaus teknisempää freerideä hakevalle.

Selkeimmät parannukset: taili ja nose sekä parempi grippi

Tan Tien - pelkkä dekki

Loaded on erottautunut monista lautavalmistajista käyttämällä mustan gripin sijasta laudan pintaan suihkutettavaa grippiä.

Mainoskuvissa hyvältä näyttävä ratkaisu ei istu käytäntöön ihan yhtä hyvin, sillä lauta on pian kuitenkin erinäisessä smäidässä, kuten katupölyssä, kurassa ja niin edelleen. Dervishin tailintöpökästä kului grippi pois melkein heti, joten innokkaimmat kikkailijat asensivat griptapet melkein heti kättelyssä. Pidemmässä käytössä suihkugrippi (kuten mikä tahansa muukin grippi) kuluu joka tapauksessa pois ja uuden gripin toimiva asentaminen vaatii laudan hiomista.Tavallinen grippi on helppo irrottaa kuumailmapuhaltimella, tai vähän tehokkaammalla hiustenkuivaajalla.

Loaded on selvästi hoksannut tämän ongelman, ja nyt Tan Tienin pinnassa on nimenomaan mustia griptape-suikaleita, jotka lienee helppo irrottaa ja vaihtaa uuteen.

Päivitys 18.6.2010: Ensimmäiset vähän pidemmät sessiot isommissa mäissä Tan Tienin ja monen muun laudan kanssa ovat takana ja kokonaiskuva alkaa hahmottua. Tan Tien sai moitteita lyhyydestään verrattuna Dervishiin: “jalat löytävät Dervishissä heti paikkansa, siihen verrattuna Tan Tien tuntuu liian lyhyeltä.” Toisaalta tällaiset ovat pitkälti tottumuskysymyksiä: itselle taas Tan Tienin pituus oli juuri sopiva. Stimulus-renkaat olivat 86a-renkaiksi yllättävän pitävät, ja vaativat alkuun totuttelua. Tärinää ne sen sijaan imivät erittäin hyvin huonollakin asfaltilla, joten pelko liian kovista renkaista osoittautui aiheettomaksi. Tämä liittyy tietysti osaksi myös fleksaavaan dekkiin.

Tan Tien Tampereella

En enää välttämättä sanoisi Tan Tieniä suoranaisesti Dervishin “parannukseksi”, vaan enemmänkin se on variaatio samasta teemasta erilaisella painotuksella. Dervish sopii kenties paremmin isompiin mäkiin, Tan Tien on taas omimmillaan speedchekkailussa kaupungin kaduilla. Jään odottamaan muiden laskijoiden kommentteja, sillä omat tuntemukseni ovat vähintäänkin hämmentyneet. Ehdottomasti hyvästä laudasta on kysymys, mutta silti otan isoihin mutkamäkiin – ainakin toistaiseksi – mieluummin Kiliman.

Tan Tieniä on mahdollista kokeilla sessareilla ainakin Tampereella (majailen paikkakunnalla kesäkuun) ja Helsingissä (Juhana tilasi omansa samoihin aikoihin kanssani). Seuraa foorumia!

Teksti ja kuvat: Timo

Joonas, Janne, Daniel ja Niko Påminnen alamutkilla.

Neljä autokuntaa Helsingistä ja Turusta kokoontui sunnuntaina testaamaan Påminnen mäkiautorataa. Innokkaimmat kävivät koeajamassa radan jo sadekelillä, mutta kuivalla kelillä vauhdit kasvoivat ja laakereista jäi laskettavaa myös tuleviksi kerroiksi.

Påminnen mäkiautorata Raaseporissa on "Suomen eteläisin rinnekeskus".

Noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Helsingistä ja Turusta sijaitseva Påminnen rinnekeskus on toiminut kesäisin mäkiautoratana vuodesta 2008, ja nettisivujen mukaan 420-metrisen radan pituus tulee tuplaantumaan lähiaikoina (“Vaiheessa II, noin vuonna 2010, pituutta tulee saman verran lisää jolloin pituutta on lähes kilometri ja korkeusero kasvaa yli 80 metriin ykkösvaiheen noin 40 metristä.”). Toistaiseksi laajennuksesta ei ole viitteitä.

Janne ja one foot colemanit

Siitä huolimatta rata on paikalla olleiden arvioiden mukaan Etelä-Suomen parhaita mäkiautoratoja sekä radan että sen kunnon osalta. Jyrkkyyttä ei ole rullalaudoillekaan liikaa, joten pienellä harjoittelulla rata on mahdollista laskea läpi turvallisesti.

Tällä kertaa nähtiin jo monia puhtaita laskuja, vaikka vähintään yhtä monta laskua päättyi jossain vaiheessa komeaan ulosajoon. Onneksi nurmikko ja rengasvallit ovat kohtuullisen turvallisia pannutuskohteita, eikä vauhti pääse missään vaiheessa kasvamaan vaarallisen suureksi.

Jos puolentoista tunnin ajomatka ei muodostu esteeksi, Påminnestä tullee suosittu sessarikohde Helsingin ja Turun sekä lähialueiden laskijoille. Nähdään rinteessä!

Teksti & kuvat: Timo

Påminne-video /// Riders: Janne L / Janne S / Sami S Shoot: Janne L / Janne S Edit: Janne S

PÅMINNE SESH 1.6.2010 from Janne Salminen on Vimeo.

Lisätietoja: Påminnen mäkiautoradan viralliset sivut

Näytä Longboarding spots in Finland. suuremmalla kartalla

Varustus: vapaa

Kirknäsin shikaaneilla avattiin Ruhjeen sessarikausi 2010. Paikalla oli parikin grilliä ja päivän aikana sattui ja tapahtui, kun toistakymmentä skeittaajaa driftasi mutkia ja hieman pommittikin.

Heräsin hieman rapeana edellisiltaisen klubikeikan jäljiltä, kun Janne L. soitteli ja totesi että aiemmat suunnitelmat lähdöstä kahdentoista ja kahden välissä peruuntuivat ja lähtö onkin jo 11:30 – kello oli tässä vaiheessa tuntia vähemmän. Todellisuudessa pääsimme lähtemään kohti Kirkkonummea varmaan lähempänä puoltapäivää, sillä kamojen – muun muassa grillin, viiden ihmisen lautojen ja muiden romppeiden – sovittelu keskikokoiseen sedaniin vei oman aikansa. Fiilis tien päällä oli kuitenkin jo mahtava: Hietalahden tori oli täynnä kirpputoritavaraa kauppaavia ihmisiä shortseissaan ja ikkunoita täytyi pitää kaupunkiajossa täysin auki.

Kolme tikkiä

Paikan päällä meitä odotti jo kolme autokunnallista porukkaa muun muassa Turusta asti, ja lisää tuli vielä hieman myöhemmin. Kun kamat oltiin saatu purettua ja kannettua mäen päälle, piti vielä kasata ja sytyttää grilli sekä löytää oikea asustus paahtavaan helteeseen. Muistan jonkun sanoneen että “jos joskus ylipäänsä voi olla liian kuuma, niin nyt on”. Moni valitsi asustukseksi shortsit ja yläosattomat, minkä seurauksena päästiin välittömästi iloisten mansikoiden ja muiden ruhjeiden keräilyyn. Valitettavasti eräs osanottaja pääsi toteamaan paikallisen terveyskeskuksen palvelualttiuden, kun shikaanien vierellä asusteleva sepeli päätti tehdä lähempää tuttavuutta kyynärpään kanssa. Kolmen tikin ja jäykkäkouristusrokotuksen jälkeen sama meno jatkui iltaan asti – vain suihkussa käynti oli kielletty.

Shikaaneihin mahtuu useampikin laskija – tietyin varauksin

Paitsi slaidausta/driftausta, päivän aikana nähtiin viereisessä, vähemmän mutkaisessa takamäessä myös pommitusjuna, johon parhaimmillaan saatiin yli viisi henkilöä. Junan kasaamisen aiheuttaessa haasteita – etummaiset pääsivät aina karkuun – Janne L. keksi aloittaa junan rakentamisen takaa alkaen, jolloin saatiin heti kaikki halukkaat kerralla osaksi letkaa. Turun autokunnalle erityismaininta sitkeydestä – kun muut jäivät nuolemaan haavojaan kymmenisen laskun jälkeen, jätkät laskivat vielä suunnilleen toiset samanlaiset.

Kuvaajakin sai osansa vauhdista ja vaaroista

Kaiken kaikkiaan päivä oli mahtava “virallinen” avaus kaudelle 2010. Sepeliä, asfalttia, pölyä, hikeä, verta sekä niiden vastapainona vanhoja ja uusia tuttavuuksia, grillausta ja sivutoimista auringonottoa. En keksi äkkiseltään juuri parempaa tapaa viettää toukokuista lauantaipäivää. Kuulemma joku aikoo suunnata huomenna Ahvenistolle slaidaamaan, mutta ainakin omat jalat ovat sen verran muushina että huomisesta taitaa tulla lepopäivä.

Kiitos kaikille paikalla olleille mahtavasta päivästä! Seuraavia sessareita suunnitellaan jo.

Teksti: Timo, kuvat: Timo ja Juhana

Näytä Longboarding spots in Finland. suuremmalla kartalla

Hartwallin aallon wallride.

Kuultuani ensimmäisen kerran Cevichestä suhtauduin koko konseptiin hyvin epäilevästi. Lauta vaikutti melkein yhtä järkevältä kuin mopon ja traktorin yhdistäminen. Bambusta ja lasikuidusta kasattu fleksaava neppilauta, melko epänepattavan näköisellä muodolla?

Kompromissi tuntui sanana riittämättömältä, voisiko tämä kummajainen toimia millään tasolla? Ilman parempaa tietoa oletin sen kuitenkin olevan parempi kuin edeltäjänsä fish, jonka vaahtomuovinen taili oli yksi oudoimmista ratkaisuista ikinä. Pikainen vilkaisu silverfishin forumille paljasti etten todellakaan ollut ainoa kyyninen epäilijä. Ihmisten ennakkoluulot ja suoranainen viha tuntematonta kohtaan saavutti jälleen koomisia mittasuhteita, yhden suositellessa pooli-dekkejä cevichen sijasta, toisen todistellessa että halvemmalla saa parempia tuotteita (esim. DH-tykitys setuppeja) ja osan vain haukkuessa lautaa kokeilematta sitä ensin. Kukaan meistä epäilijöistä ei tainnut ihan ymmärtää mistä laudassa on kyse.

Apua, mikä hitto mua seuraa?!

Loaded-ceviche & Paris 150mm black trukit , Orangatang 4President Purple renkaat (70mm kovuus: 83A), Abec-5 luokituksen laakerit, 10mm spacerit.

Kun tämä erikoislaatuinen, mielipiteitä jyrkästi jakava lauta osui minulle testikäyttöön, olin yllätyksekseni hyvin nopeasti myyty. Alkuihmetyksen ja totuttelun jälkeen lauta osoittautui monipuoliseksi ja mukavaksi tuttavuudeksi. Ceviche on kummallisen näkoinen 33-tuumainen ristisiitos, jossa yhdistyy (ainakin) carving-laudan ja old-school cruiserin ominaisuuksia. Miellyttävän näpäkkä fleksi ja rengaskaivot takaavat pumppausnautinnon ja nopeat käännökset kaupungin ihmishel… vilinässä. Kunnollinen taili ja pieni, mutta nosemanuaaleja helpottava nose mahdollistavat monipuolisen temppuilun.

Toisinaan sillä on oma tahtonsa...

Taililta ajettaessa jyrkät neppis-tyyppiset käännökset onnistuvat siinä missä olliet tai flipitkin. Kun takajalan siirtää taililta eteenpäin, takarenkaiden kavennusten etupuolelle, muuttuu stänssi kapeaksi mutta pumppailu tehokkaaksi. Camberi ja concave paiskaavat kättä yhteen ja heittelevät pumppailevaa rullaajaa kohti suurempia nopeuksia. Katukiven tullessa kohti, jalka takaisin tailille, poppaus, ländi, and ride away smooth… kunhan jalka ei osu renkaan päälle. Tavallaan noloa, että lähes kolmekymppinen nuorimies kaatuilee rullalaudalla Helsingin keskustassa­ – tai no: Cevichen kanssa ulkoilu on hauskaa, mutta myös haastavaa! Tämä latinalaisen amerikan herkku, ceviche; raaka kala joka on kypsytetty syömäkelpoiseksi sitruunan happamuudella, omaa luonteen johon täytyy rauhassa tutustua, voidakseen sitten rakastua.

Cevichellä onnistuu temppuilukin, ländäys on tarkkaa hommaa.

Kavennukset renkaiden kohdalla pelastavat wheelbaiteilta jyrkissä käännöksissä, mutta tekevät laudan pinta-alasta hieman ahtaan ainakin isojalkaiselle rullaajalle ja hankaloittavat hyppimistä (siis laskeutumista). Tämä on kuitenkin tottumuskysymys sillä ainakin omat neljäkutoset tossut mahtuivat laudalle lopulta ihan sopivasti. Steppailuun lauta ei kuitenkaan innostanut, jotkut (kenties pienempijalkaiset) sitäkin kyllä harrastavat. Vakavampaan mäkien pommitukseenkaan (>35km/h) en Cevicheä valinnut.

Earlygräbi tampereen betoniparkilla.

Neppismäisyydestään huolimatta myöskään flippien jauhaminen ei ole laudan parasta antia. Kevyt lauta vs. raskas renkaiden ja trukkien yhdistelmä pyörii hankalasti ja tuntuu oudolta flipauttaessa. Olliet katukiville sen sijaan irtoavat näpäkästi joustavasta tailista huolimatta ja manuaalit lähtevät hieman liiankin hyvin pidemmällä taililla. Osa lautaan tutustumista on löytää trukeille paikat, jotka ovat suosiolliset omalle tavalle skeitata. Edessä ja takana on nimittäin kahdet reiät trukeille, joten Cevichen wheelbase on trukkien sijoittelusta riippuen 22-23 tuumaa. Asetuksia löytyy yhteensä neljä:

Enemmän edessä.  Pitkä häntä, lyhyt nenä; Pintaliito-orava, Manu Aali.

Enemmän takana. Nokkava lattapylly; Ylpeä vesinokkaeläin.

Pitkä/leveä. Lyhyt nose ja taili; Vakaa kuin shittypoopoo.

Lyhyt/kapea. Pitkä nose ja taili; Ailahtelevainen, käytöksensä vuoksi uhanalainen citykettu.

Pidemmällä wheelbasella pumppailu on nautinnollisempaa, lyhyemmällä lauta on entistä ketterämpi mutta samalla kiikkerämpi ja temppuilu joissain tapauksissa helpompaa. Pidemmällä teilillä olliet irtosivat hieman helpommin, mutta aluksi lauta tuppasi ländäytymään väkisinkin manuaaliin. Lyhemmällä taililla pumppausominaisuudet paranivat, mutta ollie vaati hieman terävämpää potkua. Valinnan paikka; Paremmat ominaisuudet carvingiin vai neppailuun?

Toinen varhaisote tampesterin konkreettipuistossa.

Trukkeja voisi tietysti siirrellä käyttötarkoituksen mukaan, mutta se tuntuu järjettömältä, kun kyseessä on tällainen all-around-fun-board. Luontevinta on löytää trukeille parhaiten omaan tyylinsä sopivat paikat ja viilettää pitkin katuja, sneikkejä, bänkkejä, seiniä ja mitä nyt tielle osuukaan. Trukkien siirtelyyn ei kannusta myöskään loadedin erikoinen säästön paikka: Laudan ja trukin välissä oleva kuminen pehmusteläystäke eli shockpad on kahdessa osassa. Tämä nyt ei kummoinen lapsus ole, mutta jos jotain negatiivista laudasta on keksittävä, niin mainittakoon myös loadedin läpikuultava, ruiskutettu grippi, joka tekee laudoista tunnistettavan näköisiä, jättäen bambu-rakenteen ja pinta-grafiikat näkyviin. Grippi ei kuitenkaan ole ällistyttävän pitkäikäinen ja sen vaihtaminen vaatii hiontaoperaation. Yhden kauden grippi kestää, jollei skeittaile kovin paljon sateessa, mutaisilla kengillä, tms. (tai ylipäänsä skeittaa paljon!). Tan Tien-laudan kohdalla Loaded on jo siirtynyt normaaliin grippiin, ehkä seuraavassa Cevichen versiossa nähdään sama ilmiö.

Bänkkikäännös turengin parkilla.

All in all, Ceviche on kummallisen näköinen hybridi, joka ei varmasti ole kaikkien mieleen tai toimi kaikissa olosuhteissa, mutta mm. liikkumiseen kaupungilla se on erinomainen lauta, joka suorastaan kannustaa temppuilemaan kauppamatkallakin. Jos pidät dervishin carving-tuntumasta, mutta kaipaat kuitenkin näppärämpää kruiseria, Ceviche on hyvin varteenotettava vaihtoehto. Aloittelijan lautana ceviche voi osoittautua haastavaksi. Omimmillaan se onkin luultavasti henkilön alla, joka on harrastanut rullalautailua jossain muodossaan jo pidempään. Mikäli pitää temppuilusta ja pehmeästä kyydistä, hallitsee ollien ja pumppailun salat, sekä nauttii haasteista, tulee varmasti myös Cevichen kanssa hyvin toimeen.

Loppuun vielä takatrukilla grindausta turengissa.

Best of both worlds!

Teksti: Janne L
Kuvat: Janne L. Tiina Hakala, Sami,

Lisää tietoa laudasta löytyy maahantuojan sivuilta.

Silverfishin käyttäjien arvosteluja.

Tunnekuohuja aiheesta, aiheetta ja muutenkin:

Avautumista 1

Avautumista 2

Videoita:

Please Pass The Salt: Longboarding

Cali lovin

serves 4.

Steez and cheese

Lush Kilima Holeyn trukeilla

Kilima on ollut Lushin mäkilautamallistossa jo pitkään, mutta viime kesänä se sai kasvonkohotusta: maapähkinä-vaahtera-komposiittirakenne, uudet grafiikat, trukit ja renkaat antoivat aihetta koeajaa kyseisen lankun.

Olen laskenut monilla erilaisilla mäkilaudoilla. Kaikki ovat olleet omanlaisiaan. Lush Revolutionin, Spookyn ja Landyachtz Evon – kaikki melko puhdasverisiä vauhtilautoja – rinnalla Kilima tuntuu monipuolisimmalta, ei vähiten pidemmän nosen ja tailin takia.

Kokeilin Kilimaa sekä alkukevään Holey trukkisetupilla että kesän Sabre-setupilla. Välissä oli useampia viikkoja, joten on vaikea sanoa mitään varmaa, paitsi trukkikumeista. Sabreen saa kolmenlaisia trukkikumeja, jotka mahdollistavat hyvin monipuoliset säädöt. Itse kun painan sen 60kg, suurin osa trukkikumeista on minulle liian kovia, eli trukkeja täytyy löysätä siihen pisteeseen että trukit helisevät, jolloin trukin ominaisuudet kärsivät. Sabren trukkikumivalikoimasta luulisi jokaiselle löytyvän oikea setti.

Itselle selkeästi isoin muutos kokoonpanossa liittyy renkaisiin. Cultin oranssit renkaat ovat nopeat ja pitävät, ja vihreät/siniset taas sopivat ilmeisesti paremmin driftailuun.

Päällimmäisenä testeistä jäi mieleen kokoonpanon luotettavuus. Laskin Ahveniston moottoriradan etu- ja takamäkiä täysin luottavaisena: tiesin että ellen itse mokaile, lauta ei lähde vaappumaan tai muuten aiheuta vaaratilanteita. Tunne vahvistui, kun pommitin TV-sarjaa varten stunt-miehenä Lintsin slaidimäen ilman minkäänlaisia suojia – uhkayritys, jota en olisi muuten ikinä lähtenyt kokeilemaan. Peruslaudalla olisin kieltäytynyt koko hommasta.

Lush Kilima Sabren trukeilla

Koska Kilima on mäkilauta, se on luonnollisesti jäykkä. Siispä peruspumppailuun valitsisin mieluummin aivan toisen laudan. Jäykkyys tarkoittaa myös paksuutta, ja vakaus pitkää wheelbasea (renkaiden väliä pituussuunnassa), joten lauta on pituutensa, leveytensä ja paksuutensa johdosta painavahko. Kauppakassiksikaan en lautaa valitsisi.

Mäki on Kiliman koti. Se sopii slaidaukseen varustettuna oikeilla renkailla: viime vuoden Slidefesteillä moni parhaiten menestyneistä slaidaajista käytti juuri Kilimaa. Mielestäni parhaimmillaan se on kuitenkin pitkien, jyrkähköjen mäkien mutkittelussa, jossa trukkien hyvä kääntyvyys yhdistyy renkaiden uskomattomaan pitoon.

Kilimaa pääset kokeilemaan ainakin Helsinki- ja Tampere-sessareissa tänä keväänä ja kesänä.

Teksti ja kuvat: Timo

Viikinmäki pika-spotcheck

Aalto 2009

-JanneL / toimitus
Kuva: Timo

Suomen lonkkariskene on kasvanut viimeisten vuosien aikana suhteellisen nopeaa vauhtia. Lautojakin täällä pohjolassa on alettu vuolla, vaikkei bambua kasvakaan muualla kuin Ikean kuvastoissa. Ensi keväänä markkinoille on tulossa uusi yrittäjä Lahdesta. Ruhje kävi kyselemässä tarkemmin Muotoilupaja Vanha Koulun perustaja Jani Välimäeltä, että mistä on kyse.

Kerro projektin taustoista, mikä johti oman laudan tekemiseen ja yrityksen perustamiseen?

“Ensikosketuksen lonkkarointiin sain opiskellessani Lahden Käsi- ja Taideteollisuusoppilaitoksessa vuonna 2001. Törmäsin metallipajalla tyyppiin, joka väsäsi koululla itselleen lonkkaridekin. Itselläni oli ollut kasarimallin lauta joskus 90-alussa ja kokeiltuani lonkkaria ero rullaavuudessa ja kääntyvyydessä oli tietty aika huima. Siitä innostus pikkuhiljaa kasvoi ja muutaman kuukauden päästä olin väsäämässä omaa lautaa.

Kaverini käytti betonimuottia laminointiin ja se tuntui aika pätevältä lujuutensa vuoksi. Veistin lastulevystä muotin varsinaiselle muotille ja valoin siihen puoli säkillistä betonia. Ensimmäisen puoliskon kuivuttua levitin muovikelmua väliin ja valoin toisen puoliskon. Rakensin muotin ympärille puristuskehikon ja ostin kaksi hallitunkkia itse puristukseen.

Muuten muotti onnistui oikein hyvin, mutta suunnittelussa olin ollut vähän liian optimistinen kaksoiskaarevien muotojen onnistumisessa ja niin joko laudan reunat olivat aina rypyssä tai keskikohta oli revennyt. Puu taipuu muttei juurikaan veny, se tuli opittua. Sillä muotilla ei tullut yhtään kunnon lautaa ja siellä se parhaillaan kasvaakin sammalta porukoiden takapihalla.

Tässä välissä kyllästyin väsäilyyn ja marssin kerralla Viiskulman lonkkarikauppaan ja ostin Sector 9:n Cloud Ninen kompliittina. Se oli oikein hyvä lauta, varsinkin kun myöhemmin hankin vielä isommat ja pehmeämmät pyörät siihen. Sillä tuli rullailtua paljon ja vieläkin se on toisinaan käytössä.

Oma väsäily alkoi kuitenkin taas kiinnostaa opiskellessani tuotemuotoilua Kymenlaakson Ammattikorkeakoulussa 2005. Siellä muotopuristekurssilla tein uuden muotin entisistä virheistä oppineena ja tällä kertaa laudoista alkoi tulla ihan oikean lonkkarin tuntuisia. Moni siellä oli laudoista kiinnostunut ja kavereille ehdinkin koulun ohessa puristella aika läjän dekkejä. Lonkkarointi tuntuu olevan tällä hetkellä kovassa huudossa ja miksei se myös säilyisi, koska neppilautailukin näyttää tulleen jäädäkseen.

Oman yrityksen perustaminen minulla oli mielessä jo ennen ammattikorkeaan menoa. Juuri äskettäin perustamani yrityksen nimi on Muotoilupaja Vanha Koulu ja sen toimialana on muotoilupalvelut, tilaustyöt (puu/metalli) sekä omien tuotteiden suunnittelu/valmistus. Lonkenstein-lautamerkki on siis yksi omista tuotteista. Vielä on auki mitä kaikkea Lonkenstein tulee pitämään sisällään, mutta tarkoitus on liittää siihen ainakin mm. t-paitoja ja huppareita.”

Minkä tyyppistä lautaa on tulossa?

“Valmistan siis laudat itse omalla pajallani. Kuitenkin muotteja on tarkoitus valmistaa niin monta, että laminointia voidaan tehdä sarjatyömäisesti katkoitta. Lonkensteinin imagona onkin olla suomalaista käsityötä ilman uniikkiuden lisähintaa. Tilauksesta tietysti valmistan juuri sellaisen laudan kuin asiakas pyytää, mutta tarjolla on myös dekkejä niille, jotka haluavat laatua kohtuulliseen hintaan.

Perusmalli, jota ensimmäisenä lähdetään valmistamaan on melko lähellä Sector 9:n Cloud Nineä. Se sopii niin alamäkeen kuin kaupungillekin. Siinä on kunnon kicktail ja pieni nose. Osa testimalleista oli melko joustavia, mutta lopullinen versio tulee olemaan aika jäykkä. Laudalla tulisi onnistua myös flipit. Parhaillaan kokeilen hiilikuitua jäykisteenä.”

Milloin ja mistä Lonkensteineja on saatavilla?

“Tuotekehitys on vielä käynnissä, mutta ensi kevääseen mennessä lautoja aivan varmasti on jo saatavilla. Lonkensteinille tulee omat kotisivunsa, josta lautoja voi tilata, mutta talven aikana niille tullaan etsimään jälleenmyyjiä ympäri Suomea. Jos lukee talven aikana Ruhjetta, niin varmasti pysyy tietoisena milloin voi tilailla omansa.

Lonkkaridekki tosin on sellainen tuote, johon ostaja mielellään ottaa tuntumaa ennen kauppoja. Ruhje varmaankin haluaa ensi tilassa antaa lukijoille arvionsa laudasta, mutta myös itse potentiaalisille ostajille tarjotaan mahdollisuutta kokeiluun. Sen vuoksi ensi kesänä olisi tarkoitus olla esillä kaikissa sessioissa ja kilpailuissa, joihin vain ehditään. Siellä ainakin Lonkesteiniin törmää jos ei muualla.”

Nopeasti prototyyppiä testanneena, Ruhjeen toimitus voi todeta, että ainakin prototyyppi vaikutti todella hyvältä!

-Juhana