Sessariraportti: Kirknäs 15.5.
→ May 15, 2010 1Kirknäsin shikaaneilla avattiin Ruhjeen sessarikausi 2010. Paikalla oli parikin grilliä ja päivän aikana sattui ja tapahtui, kun toistakymmentä skeittaajaa driftasi mutkia ja hieman pommittikin.
Kirknäsin shikaaneilla avattiin Ruhjeen sessarikausi 2010. Paikalla oli parikin grilliä ja päivän aikana sattui ja tapahtui, kun toistakymmentä skeittaajaa driftasi mutkia ja hieman pommittikin.
Kuultuani ensimmäisen kerran Cevichestä suhtauduin koko konseptiin hyvin epäilevästi. Lauta vaikutti melkein yhtä järkevältä kuin mopon ja traktorin yhdistäminen.
Kilima, yksi Lushin mäkilaudoista, on saanut maapähkinärakenneuudistuksen lisäksi uudet trukit ja renkaat. Ruhje testaa ja kommentoi.
Viikinmäki pika-spotcheck Aalto 2009 -JanneL / toimitus Kuva: Timo
Suomen lonkkariskene on kasvanut viimeisten vuosien aikana suhteellisen nopeaa vauhtia. Lautojakin täällä pohjolassa on alettu vuolla, vaikkei bambua kasvakaan muualla kuin Ikean kuvastoissa. Ensi keväänä markkinoille on tulossa uusi yrittäjä Lahdesta. Ruhje kävi kyselemässä tarkemmin Muotoilupaja Vanha Koulun perustaja Jani Välimäeltä, että mistä on kyse.
Ruotsalainen skeittaaja kuoli tutussa mäessä. Hän ei käyttänyt kypärää.
Ruhjeen testiryhmä sai käsiinsä Hubba 80s renkaat, jotka Overboard.fi on ottanut syksyn valikoimiinsa.
HUF-merkki tarjoaa mustavalkoisia design-pro-dekkejä. Saatavilla Grey Market Supplysta.
Ruhje polkaisi pystyyn käyttäjien laajentaman spottikartan. Google-tunnukset pygeen ja spotteja lisäilemään!